”Kaikki muu paitsi purjehtiminen on turhaa, ja loppujen lopuksi sekin on melko turhaa”, Konsta Linkola julistaa esseensä otsikkona.

Kirjan ”Subtle Art of Not Giving a Fuck” ajatukset pulppuaa Konstan tekstin läpi todella syvällisiksi. En tiedä tuntuuko siltä vain siksi että Konsta on onnistunut kirjottamaan timanttia, vai koska itse olen Konstan sorttinen unelmoija myöskin ja pystyin samaistumaan ajatuksiin aina yksi toisen perään.

Kuvailut määränpään liukumisesta etäämmälle kuulostaa osuvasti omilta fiiliksiltäni. Itse olen unelmoija ja haaveilija ihan silläkin tasolla, että haaveilusta oppitunnilla sain oikeastaan läpi peruskoulun viedä palautetta reissuvihkon välissä kotiin. En uskonut, kun sama ekaluokan opettajani kertoi, että mitä vanhemmaksi kasvaa ja mitä enemmän oppii, sitä vähemmän tietää.

Nyt uskon. Haaveilijana olen jo alakoulun penkillä rakentanut itselleni utuisia mielikuvia tavoiteltavasta unelmaelämästä. Aina kun elämässäni tuli mahdollisuuksia, aloin tavoitella sitä eri keinoin. Pian mulla oli valinnanvaraakin – hoksasin itse voivani aktiivisesti tehdä valintoja ja hakeutua polulle joka johtaa unelmiini. Tämä johti suorittamiseen ja kovaan yrittämiseen saavuttaa jotakin. Samalla koin tuskaa ja turhautumista jos polkuni näytti etääntyvän tavoitteesta. Viimein koin olevani voimaton ja rutikuiva kun kuviteltuun unelmaelämään ”saattavia” suoritteita oli kalenteri täynnä ja terveyden kanssa alettiin mennä alamäkeä. Aivan kuin viimeinen oljenkorsi olisi lipunut käsistäni saavuttamattomiin ja olisin hukassa, tiedoton siitä mitä seuraavaksi.

Proakatemiapäivän teema unelmat osui minullekin hyvään saumaan. Pienryhmien unelmapallura-tehtävää purkaessa ryhmästämme Vili antoi minulle kullanarvoisen vinkin: tee siitä matkasta se unelma, älä määränpäästä. Montakohan kertaa olin jo kuullut kliseisen ”elä unelmaasi” ja niin edelleen. Joskus on kuitenkin kyse vain ajoituksesta: Vilin sanat juuri tuohon hetkeen sai minut arvottamaan uudelleen sitä, miten järjestelen aikaani nykyhetkeä ajatellen, eikä vain tulevaa varten.

Konsta kirjoittaa tehneensä The Subtle art of Not Giving a Fuck -kirjan innoittamana itselleen käskyn: ”Tällä esseellä ei ole mitään väliä. Älä yritä miellyttää tällä ketään, äläkä välitä mistään esseen aiheuttamista seurauksista. Don’t give a fuck!”.

Onpa hyvä käsky. Hakkasin samaa käskyä itselleni takaraivoon syksyllä, kun aika rajoitti tekemisiäni ja kompuroin esseiden kirjoittamisen kanssa. Muutoin olisin hionut ja hionut esseitäni niin huolitelluiksi, että se miellyttää varmasti kaikkia lukijoita ja etten varmasti herätä kyseenalaistavaa reaktiota yhdessäkään lukijassa. Ja niin: tämänkin piti vain olla lyhyt kommentti esseeseesi, mutta tästä tuli kokonainen blogiteksti, lähes kirjaesseen veroinen. Ehkäpä olisi edelleen opittavaa. Täytyypä ottaa ”Subtle Art of Not Giving a Fuck” –kirja lukulistalle. Totta tosiaan – mitenhän kääntäisin kirjan nimen osuvasti suomeksi?

Lähde: Kaikki muu paitsi purjehtiminen on turhaa, ja loppujen lopuksi sekin on melko turhaa